TulostaPäivi Mikola
Vähä Koiranluoto

Vähä Koiranluodon saari sijaitsee Tammion ja Leinon saaresta pohjoiseen, Iso Pirkholman ja Iso Koiranluodon välissä. Se on pituudeltaan suurimmillaan 600 metriä ja leveys 300 metriä.

Vuonna 1923 Eemil Aarne Armas ja Rauha Sofia Laine ostivat Vähä-Koiraluodon saaren Vohdensaaren Rauhalan talon omistajilta Maurits ja Emma Saari-Rauhalalta. Uudelle tilalle annettiin nimi Kaunissaari. Ensin uudet asukkaat rakensivat luonnollisesti saunan, jossa asuttiin, kun vuosien 1923-24 aikana rakennettiin päärakennus. Talon paikaksi valittiin saaren eteläinen kärki, jossa maasto oli vehmasta ja viljavaa. Saaren pohjoisosa onkin suurimmaksi osaksi kalliota. Päärakennuksen jälkeen pihapiiriin rakennettiin vielä pitkä ulkorakennus sekä rantaan tietenkin rantavaja. Saaressa tiedetään olleen jokin asumus jo ennen Kaunissaarta, mutta paikasta ja rakennuksen hävittämisajasta ei ole mitään tietoa.

Aarne Laine (1898-1961) oli ammatiltaan kalastaja ja kivityömies. Kun silakkaa tuli oikein paljon, tarvittiin perkauksessa jo apuvoimiakin. Riu'un päähään nostettiin valkoinen lakana saaren etelärannassa, niin että se näkyi veden toisella puolella noin 1,5 kilometrin päässä olevaan Tammion saareen ja siellä olevaan Salmelan taloon. Merkin nähdessään lähtivät sieltä Ellen Salminen ja hänen tyttärensä Alli oitis veneellä Kaunissaareen auttamaan kalansaaliin perkuussa.

Kaunissaaren rappusilla.

Rauha Laine (1901-1970) oli kotoisin Iso Valliluodosta, joka sijaitsee Maijamaan itäpuolella Velhoveden ja Ruotsinveden rajalta. Kun Kaunissaaren taloa rakennettiin, odotti hän ensimmäistä lastaan. Siinä tilassa hänen ei ollut hyvä asua ja oleskella puolivalmiissa talossa rakennustyömaan keskellä, joten hän siirtyi asumaan lapsuuden kotiinsa Valliluotoon. Siellä lapsikin syntyi ja sai nimen Elvi. Uusi talokin oli jo valmis, joten äiti ja lapsi pääsivät piankin takaisin omaan kotiin. Myöhemmin Elville syntyi vielä kaksi sisarusta: Helvi ja Jarmo.

Aluksi elanto Kaunissaaren perheelle saatiin kalastuksen lisäksi maataloudesta. Pihapiirin ympärillä oleville maille raivattiin pari peltoa ja myös eläimiä pidettiin. Oli yksi hevonenkin, jonka pito kuitenkin lopetettiin jo ennen sotaa ja tallista tehtiin kanala. Myöhemmin rakennettiin vielä uusi isompi kanala, jolloin kanoja oli taloudessa parhaimmillaan 150 kappaletta. Peltoviljelyssäkin erikoistuttiin: talon maille istutettiin 120 omenapuuta.

Vanhempien kuoleman jälkeen saari jaettiin lasten kesken kolmeksi tilaksi: vanhaksi Kaunissaaren tilaksi, Nupumäeksi ja Kallionpääksi. Kallionpää on nimensä mukaisesti saaren kallioista pohjoisosaa. Nupumäki sai nimensä pienestä kivilouhoksesta, jossa Aarne Laine oli tehnyt nupukiviä. Nykyisin saaressa on neljä kesämökkiä, vakituisia asukkaita ei enää ole.


Vähä Koiraluoto.doc
1 sivua - 22 kt