Uudestakaupungista Vohdensaarelle johtava tie oli vielä 1800-luvun alussa pahainen polku. Kulkeminen olikin helpompaa kesäisin veneellä ja talvella jäätä pitkin. Matkakin kaupunkiin oli näin lyhyempi. Meri oli ennen yhdistävä tekijä, kun nykyisin se erottaa. Noista vesiteistä viel, et se oli aika helppo tie hoitaa. Tuuli lakaisi sileäksi. Semmonen, vanha-Heinoks sanottiin, näitten Kuusiston tyttärien äitin äiti oli muuttanut mantereelt. Hän aina ylisti saares asumista, et se on niin helppo kuljettaa tavaroita. Totta kai se siihen aikaan, kun jos olis jotain kuljetettu, niinko meilläki oli omenoita aika paljon syksyisin kuljetettavan, jos olis asunut jossain mantereel, siihen olis tarvittu hevonen ja nyt pärjättiin sodan aikanakin ihan soutamal. Kuljettiin Uuteenkaupunkiinkin soutamal. Talvel voi tietysti kuljettaa pienet määrät potkukelkal aika nopeestikin, miksei joku ajanut pyörälläkin. Ei se kulkeminen mitenkään kovin vaikeeta ollut noil seuduil, missä mää asuin. Kelirikkoajat oli lyhkäsii. (Vohdensaaren historiakeräyksen tapaaminen 3.11.2003)

Vohdensaaren Laulan tilan omistaja rehtori Wivolin alkoi 1800-luvun puolivälissä esittää kaupungille tien rakentamista Vohdensaarelle. Kaupungin porvarit eivät tähän kuitenkaan suostuneet, koska Vohdensaari ei kuulunut Uuteenkaupunkiin. He eivät edes suostuneet rakentamaan tietä rajalle asti, koska heidän mielestään tie oli täysin tarpeeton. Vuonna 1859 sai rehtori Wivolin kuitenkin vihdoin yksityisrahoilla aikaan tien rakentamisen.

Pohitullin veräjä Pohjoistullikadun päässä.

Tie Vohdensaarelle alkoi Pohjoistullikadun päästä, jossa oli veräjä vielä 1900-luvun alussa. Siitä se siirrettiin noin 200 metriä pohjoisempaan, jossa veräjä oli käytössä vielä 1930-40-luvulla. Noin kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta pohjoiseen oli kaupungin ja Kalannin raja. Siinä oli rajaveräjä. Myös siitä jonkin matkaa pohjoiseen Kalannin ja Uudenkaupungin maalaiskunnan rajalla oli tiettävästi veräjä. Vohdensaaren tiellä ei ole ollut yhteistä tienhoitokuntaa, vaan tie oli jaettu kullekin talolle hoidettaviksi osuuksiksi. Vohdensaaren kylä hoiti tien Kalannin rajaveräjälle asti. Jokainen talo pyrki siihen, ettei oma osuus tiestä ollut ainakaan huonommin hoidettu kuin muitten.

Kirkkoon lähdössä. Etummaisessa reessä Alina ja Tarmo Westilä.	Hevosella kaupunkiin.

Vohdensaarelaiset tien osakkaat yrittivät jo 1900-luvun puolivälissä saada tietään kunnan haltuun, mutta kunta ei suostunut osallistumaan tien kustannuksiin. Vuonna 1954 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö sentään hyväksyi Vohdensaaren tien parannuksen kunnan työttömyystyöksi.

Vohdensaaren tietä alettiin aurata talvisin kulkukelpoiseksi vasta 1960-luvulla. Sitä ennen se ei ollut tarpeen, koska kyläläiset käyttivät kaupunkiin kulkiessaan talvitietä, joka kulki Kilkonpuhdista kylän läpi Luottonperän puhtiin ja siitä jäitä pitkin kaupunkiin joko Santtionrantaan tai hyvinä jäätalvina Hepokarin kautta kaupunginlahdelle.

Ei se oikeestaan mitenkään hirveen vaikea ollut saaristossa asua. Jos töis kävi, niin sillon se kyl oli. Määki yritin jonkun kerran käydä mantereel töissä. Mut kyl mää lopetin sen aika pian, kun piti soutaa seittemän kilometrii edestakasin. (Vohdensaaren historiakeräyksen tapaaminen 3.11.2003)

Kotimatka alkamassa Vohdensaarelta kaupunkiin Hurjan kyydissä.

Vuonna 1962 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö määräsi Uudestakaupungin ja Oksalanpään tienhaaran välisen tieosuuden paikallistieksi. Vuonna 1966 Vohdensaaren tie tuli kokonaan valtion haltuun ja sen mukana teiden perusparannusohjelmaan. Jo vuonna 1967 tie päällystettiin öljysoralla.

Virallisesti ensimmäistä kertaa esitettiin saaristotien Vohdensaari-Lepäinen-Lyökki-Kukainen (Edväinen) rakentamista jo vuonna 1950. Osuus Lyökki-Kukainen rakennettiinkin seuraavien vuosien aikana. Ensimmäiset valtuustonkin hyväksymät suunnitelmat Vohdensaari-Lepäinen -tien rakentamiseksi tehtiin vuonna 1958. Tähän suunnitelmaan sisältyi mm. lossi Vohdensaaren salmeen.

Vohdensaaren ja Lepäisten välisen tien suunnitelmat jäivät unhoon, kun asia sai uuden käänteen. Uudenkaupungin kaupunki alkoi suunnitella Makean veden altaan rakentamista Velhoveden ja Ruotsinveden alueelle. Suunnitelman mukaan pengerrettäisiin mm. Vohdensaaren rauma ja patopengermiä pitkin tehtäisiin jo ennenkin suunnitelmissa ollut Vohdensaari-Lepäinen-Lyökki -tie. Vohdensaaren ja Lepäisten välinen osuus valmistui vuonna 1966. Lepäisten ja Lyökin välinen osuus sai odottaa vielä kauan 1990-luvulle asti.

Sitä sanottii, et se tie tehtiin sitä varten, et ihmise pääsis kulkema, mut sitä myöten lähti loputki pois. (Vohdensaaren historiakeräyksen tapaaminen 3.11.2003)

Lepäisille johtavaa tietä rakennetaan.

Vaikka Vohdensaaren tie vuonna 1966 siirtyi valtion hoitoon, jäi 1050:n metrin pituinen ns. "Vohdensaaren raitti" silti vielä sen ulkopuolelle. Tällöin tien käyttäjät kokoontuivat ja päättivät muodostaa väliaikaisen hoitokunnan, jonka tehtäväksi tuli pyytää yksikköjakoa sekä aloittaa tien kunnostaminen. Tielautakunta perusti 12.4.1966 tiekunnan.

Vuonna 1983 ns. sivutietkin liitettiin Vohdensaaren yksityistiehen. Kestopäällystys saatiin pitkällisen kamppailun jälkeen kylätielle syyskuun alussa vuonna 1990.

20.12.1995 jouluksi syttyivät tievalot Vohdensaaren tielle. Seuraavassa Uudenkaupungin Sanomissa 23.12. aiheesta ollut uutinen:

Valot Vohdensaaren kylätielle jouluksi

Idylliselle Vohdensaaren kylätielle syttyivät katuvalot kuluvalla viikolla juuri sopivasti jouluksi. Kilometrin pätkällä palaa nyt kaikkiaan 20 lamppua. Vohdensaaren tiehoitokunta hankki valot yhteistyössä Vakka-Suomen Voiman kanssa. Hanke maksoi kaikkiaan 70 000 markkaa, johon Uudenkaupungin kaupunki antoi avustusta 30 000 markkaa. Käyttökustannuksista vastaa tiehoitokunta, joka voi itse säädellä, milloin valot palavat ja milloin ei.

- Tällainen toiminta ei ole kovin yleistä, totesi Vakka-Suomen Voiman aluepäällikkö Mikko Luntamo.

Lepäisten tie sai kevyen liikenteen väylän vuonna 2003 kaupungista Karhuluotoon asti.

Tiehoitokunnan puheenjohtaja Juhani Alppi kertoi kyläläisten olevan varsin tyytyväisiä valaistuksen saamiseen ja kustannuksistakin aiotaan selvitä.

Kevyen liikenteen väylä rakennettiin Lepäistentien varteen Vohdensaaren kylään ja Karhuluodon uimarannan tienhaaraan asti 2000-luvun alussa

Lähteet

Kursiivilla merkityt kohdat ovat Vohdensaaren historiakeräyksen keskustelusta 3.11.2003, jolloin aiheena oli tiet ja kulkeminen.
Helvi Aaltosen kirjoitus 20.10.2003
Veikko Paasio: Uudenkaupungin maalaiskunnan historia. Uusikaupunki 1973.
Uudenkaupungin Sanomat 23.12.1995