Mu yhteyten Vohresaarehe alko jo muutam kuukaus ennen, ko mä synnysi.

Kesäl 1940 isä ost palsta Laula isännält Otaniemen kärjest, mä synnysi syksyl. Sama-aikkasest, ikä meil ostetti se maaplät, ost kolm meijä äite sisart kans palsta siit ympärilt. Kukka muu ei ruven rakentama, mutt meijä ranttaha nous vähitelle sauna.

Meijä lähin naapur ol Rosendahl. Hän ol vanh miäs ja asustel yksinäs, hänen talos jälkke ol Omar Ertmani huvila, joka ol tyhjilläs. Sit tuliva Teleni ja heijä naapurinas oliva Sjöbergi. Muit ei sit ollukka enne Vohdesaaren kylä.

Teleni väen kans me olttin paljon tekemisis. Me viätetti usse hiihtoloma ja pääsiäisloma Vohdesaarel ja sillon Teleni setä käve meil lämmittämäs muutam päiv aikasemmi.

Rosendahlist kerrottin kaikenkaltassi jutui. Sanotti, ett hänen tykönäs kummittele ja ett hän o johonkkin piilottan aartte. Hiuka mä hänt pelkäsi, mutt äit ol opettan, ett jos hänel jotta sattu, putto vaik kaivoho, nii heti täyty juast Rosendahlilt appu hakema.

Meijän tien Vohresaaren kylähän kulk Rosendahlin kiviairan piält ja muistan kui mun pään juur ja juur yletys näkemä hänen pihalles se aira ylitte. Joka ehto siit ohi menttin, kosk meil ol maitotink Jaakkolan talos. Entiärmikseiollu Laulal, kosk heilläki sillo viäl ol lehmi ja heone, taik Vestiläs, joka kans olsis ollu meit lähempän. Enkä ollenkas muist, ett täyrysik jotta ruakkuponkei taloho viär niinkon kaupunkis maitokauppahan taik saik maankyläs osta maitto kuip pali hyvänäs. Kahre litran plootunen kannu meil kuitenki ol fölis, ja Jaakkola emänt anno usse meil lämmint maito lypsämise jälkke. Mä tykkäsin kovaste siit, mutt mu veljen ei. Joskus suvel maito maistus vähä oorolt ja emänt sanos, ett lehmä ovas syän liian paljo apila.

Koton osa mairost laitetti fiiliks, lopu laskettin kannus narun pääs kaivoho. Seuravan päivän pinnal ol noussu kerma, joka kummattin kaffet varte. Eikä semst fiili enä mistä saa, ko sillo. Fiilin pinnal ol oikke paks ryppynen kerros kerma.

Vohdensaaren kylän keskustaa.

Joskus poiketti maitoreissul Vestiläs. Siäl leivotti aika usse ja emänt pruukas leikkat siivun kakost meil kummallekki ja levit voit pääl. Yhren kerra hän ei huaman stä tehr, nii ett mu veljen jourus äitelt kysymä, ett tulik mittä eväst fölihi, ko hänel on kauhi nälk. No, ei sunkka maitoreissul mittä eväst ollu, mutt Vestilän tuarek kakot tuaksusiva leiviliina all, ja kyll mar siit vaa vesi kiälel tul. Emänt ymmärs yskä ja voikak saatti silläkin kertta, mutt äit häpes ja motkot meil melkken koko kotimatka.

Vestilän talos ol aikanas ollu puhelinkeskus ja tuvas olevan penki sisäl ol viäl kauhi kasa kaiken kaltassi johroi.

Myähemmin keskus ol Linperil. Anja sitä hois, mutt joskus isänt päivyst ja sillo sai kyll huutta aika taval, ett sai asjas klaaratuks. Eisunkkankeskusmittä olsis saan kuunnella, mut kyll joskus kuuntel vaa. Meil käve kera nii, ett isä päät pittä vapapäivä. Hän ol aamul soittan sisarelles ja kerton, ett me mennän Tevaluottoho sukuloima ja sit Latuskerihi. Iltapäiväl tul luatskutter Lyäkist meijä isät hakemahan, kosk hänt tarvittin kiirusten kaupunkis. Me ihmeteltti, ett kui, jumalarmattakko, Lyäkis tiäretti misä me olla. No, konttorist ol koetettu soitta meil, mut keskus ol sanon, ettei sin nyk kannat soitta, kosk kapten o suvilystil ensiks Tevaluoros ja sit Latuskeris. Nii, ett ol siit kuuntelemisest hyättyki.

Sit, ikä mä oli semnen kuus vuatias, nii Rosendahli kual ja hänen tyttäres myys pualikkan talost Simojoel. Hän ei heti suastun koko talo myymä, ja me sit ajatelttinki, ett hän hake ensiks se aartte josta esil.

Simojoel ol pali lapsi ja tunnuski valla luannikkalt saar kaverei iha lähelt. Hetiensmäsen suven he oliva saan tiättä, ett koulul piretän pyhäkoulu ja kosk he oliva valla jumalist sukku, nii sin pit menemä. Isomma menivä edel ja Heljä ja mä peräs, mutt ei me mittän pyhäkoulu löyretty, ei löyretty myäskä niit isomppi lapsi. Muista viäl kui me avattin kaikkitte piharakennustenki ove ja ihmeteltti, ett mihin kaik oliva häipyn. Sit tulttin takasin kotti. Muut tuliva tunnin peräst ja oliva kyll löytän opettaja ja oikkian paika.

Saman suven ol kauhi myrsky ja ukoilm. Vesi nous meijä sauna al ja ukkone löi ales vette muutama meetterin pääs meijä rannast. Ehto ol ollu vallan tyyn ja rauhalline, Zachariassenis sousiva meijä ohitten ja vilkuttiva meil, mutt ko he oliva kottiaspäi menos, nii nous kauhi myrsky ja he ottiva kii meijä ranttahan. Yhtenäs isä ja setä saiva men ulos vetämän heijä soutpaattias korkkiammal, mä istusi heijä flika sylis yäpait pääl ja parusin, kosk pelkäsi nii jumalattomaste.

Mu muistkuvan niilt ajoilt ova ikä fläkei siäl sun tääl. Semse muista, ett Ikose asusiva jossa vaihes koulun keittolas ja heijä Maija käve meil auttamas, joskus ol Railikin fölis.

Ikä meijän kellarian rakennetti, niin kylält tul töihin Kotro nimine miäs. Meil ol siihe aikka plootunen piän kylpyamme ja me käytetti sitä soutpaattin ja meloskeltti sil ympärs. Ei osattu uir eikä ollu mittän pelastusliivejäkkä. Yhten aamun punkka ol häipyn aallotte mukka, mutt seuravan päivän, ikä Kotro tul töihi soutate nii hänel ol sleepis meijä ammen, hän ol se josta löytän ajelehtimast Sen tähre mä varmastenki häne muista.

Yks paik viäl misä käyttiäiten kans kuulumissi vaihtamas ol Laine emännän torp. Sitä pitävä ny hallussas Kejo. Mä muista Laine emännä siit, ett hän ol kova naurama, hänel oliva puise kenkä ulko-ove eres ja hän vaiht joka kert kenkäs, ikä hän ulos men. Se lisäks kakaramiälehe jäi hänen plootune askis, misä ol ain jottan piparkakui taik pikkuleippi ja niit tarjotti meil kläpeilleki.

Yks tapaus, joka on kans miälehen jään ol elokuus 1947. Sillon pirettin koulul myyjäise. Simojoe Sinikka, Yrjö ja Heljä tuliva heijä ruuhes kans meit hakema ja nii sourettin kouluranttaha. Sinikal ol sanottu, ett jos vaan kerma taik muni myyrä, nii niit tarvittis huutta. Me istuttija orotetti ja kyll Sinikka saiki molemppi. Maitokannu ol pualillas kerma ja paperpussis muni. Ikä ranttan päästi nii ol jo tullu aika pimiä ja ol ruven tuulemanki. Meil ol hual siit, ett kui ne muna saara ehjänäs Simojoel saak. Päätetti, ett jos munap pannan kelluman kerma joukkoho, niin kyll ne sit ehjän pysyvä. Kyll ne vissinki ehjän pysysivä, muttei mekauhiasten kehumist saattu.

Jaakkola kiukkune päss

Meijä ikkässiän kakari ol muutenki Vohresaarel. Telenil oliva Kielo, Lilja ja Paula, vaik hän oliki vähä jouko meit vanhemp. Se lisäks Virtasen Koitto ja Kunto oliva ussen Telenin torpas. Vestiläs oliva Manu, Irja ja Kalevi, Jaakkolan talos ol Markku. Marku lisäks Jaakkolas ol kiukkunen päss ja muista, ett Markku yrit välil usutta minu menemä sen pässi lua hakkaha, ymmärsi ol menemät. Koulul oliva sit viäl Saarilahde lapse Pentti, Sirkka, Mirja ja Kauko.

Pari suve meijä äite yks sisko vuakras koulun keittola heil suviasunnoks. He tuliva Tamperelt. Äit, isä viis kakaraja apulaine. Sit oliki aikamoist meno, ko Saarilahde lapse, mu serkkun, Simojoe sakki, mä ja mu veljen juastin pisi keittolan kallioi, kiusatti Laula lehmi ja hevossi laitumel, kurkittin Keravuare airan takka kui fiini siäl ol ja juastin pakkon, ko Keravuare Martta meit hätistel. Koulurannas käytti uimas, joltei sit koko flänik mentty meil kuuntelema meijä mummun kertomuksi taik meijä rannast uima.

Viäl vaan tul lissän kakaroi, ko siihen toissen Keravuare huvilaha, joka ol meit lähempän, muuttiva Blombergi, ja siäl ol kaks poikka Arto ja Jaakko.

Myähemmin Tamperen porukka vuakras Omar Ertmanni huvila moneks suveks, nii ett kyll kaverei piisas.

Mustas Vikatma Ville järjest kakaril Musta Olympialaise. Me eisiäl juurkan käytty, mutt Simojoen kakarak kylläki käveväk kilpailemas Tapsa ja Juhan kans.

Muutaman suven Vestilän tarhas ol hyppylauta ja keinu. Siäl käve paljo semssikin kakari, joit en tunten, olivak kylän toiselt laidalt. Meijä maitotink ol siin vaihes siirtyn Tammioho, mihi me souretti joka ehto, mutt Simojoe hakiva maitos Vestiläst ja sill reissul käytti haas hyppimäs ja keinumas.

Yhten suven Simojokilaiset tiäsivä, ett Kinnalas o lukukinkeri. En muist tarkka, ett minä vuan se ol, luulen kuitenki, ett oli sillo jottan kahreksa vuaren paikoil. No, me lykätti itten heijä fölihis, kotei meijä isä eikä äit mukka lähten. Me koetetti sar mu veljen jäämän kotti, mutt ei se onnistun, kosk joku ol menny sil kertoma, ett orotettavis o aikamoist trahterinkki. Me peljätetti sitä, ett siäl täyty osat lukki ja tuntti käsky, välil se jo vähän peljästyski, mutt ei vaa antan periks.

Valstan Topi, ko ol sillon kaupunkin kanttor, tenttas kakari, mult kysytti neljät käsky, mutt mu veljen lauteeras niin pali omias, ettei Valsta huaman silt mittän kyssy.

Sit, ikä se Rosendahli flik suastus Simojoel myymän toisenkin pualikkan talost, nii me haettisitä aarret ussemmanki suve. Ja kummitus jäi kans perinnöks. Simojoen täti väit, ett Rosendahli kopistele aknan takan ain jos o viarai tulos. Tiär stä sit.

Elokuu alus me noukittin kanttarellei. Telenin ja Ertmanni välis ol hyvä paik, samate Sjöbergin takan ja Laula laitume reunas. Paperkassil kannetti siäni kotti ja saatti hyvä soossi. Myähemmin kanttarellei rupes olema ain vaa vähemmä, viimese hyvän paikan pääl Alpi rakens talos.

Aika pali muutaki o muuttun, meijä ympärillen on tullu uussi huviloi, ei ol enä semst "oma rauha", ikä enne.

Enne muinon kuljetti huvilal paatil, mutt silti käyttin kyläl enemmän, ko nykysi, vaik ajeta joka reissul melkkest kylä läpi. Ei kukka enä men toisten tuppa sisäl vaa juttelema. Mylly ympäril on kuitenki teht kokkontumispaik ja kylä uusil kläpeil o siäl keinus, kovaste harvo vaa siäl kettä näke.

Luannikas paik Vohdesaar ol meijä lapsuudessan, ja sin tullan takasi joka suvi, nii me ikä Simojoekki.