|
|
|
|
Merimieslähetyspiiri Urholassa.
|
Pihaseurat Urholassa.
|
Hiun alueella on kokoontunut diakoniapiirin ompeluseura
jo 1950-luvulla. Ompeluseurat pidettiin vuorotellen alueen kodeissa. Mukana
oli seurakunnasta pappi ja kanttori sekä joskus myös seurakuntasisar.
Heidän esittämänsä ohjelman sekä yhteisen virrenveisuun lisäksi naiset
tekivät käsitöitä ja miehet juttelivat ajankohtaisista asioista. Lapsiakin
oli mukana ja hekin kuuntelivat mielenkiinnolla, kun vaikkapa muisteltiin,
millaista oli ennen vanhaan. Talon puolesta tarjottiin kahvia ja mehua.
Tilaisuudessa kerättiin aina kolehti, joka käytettiin johonkin hyvään
tarkoitukseen kuten vanhusten tai lapsiperheiden hyväksi.
Diakoniapiirin lisäksi alkoi jo 1950-luvun puolella kokoontua
myös Vohdensaaren ompeluseura. Se kokoontui säännöllisesti joka toinen
viikko. Pyhämiesten päivän jälkeen marraskuussa on aloitettu kokoontumiset
ja toukokuun alkupuolella on ne lopetettu. Talven aikana kokoonnuttiin
siten noin 10-14 kertaa. Usein oli mukana asemanhoitaja ja Vohdensaaren
koulun veistonopettaja Martti Saarinen, joka piti puheen ja johti virrenveisuuta.
Myöhemmin mukana oli myös seurakunnasta pappi ja kanttori.
Vohdensaaren ompeluseurassakin tärkeänä osana oli muitten
kyläläisten näkeminen ja yhteinen keskustelu. Naiset tekivät tietenkin
edelleen käsitöitä ja kahvi- ja mehutarjoilu kuului asiaan. Kolehti kerättiin
äitienpäiväjuhlien järjestämiseen.
Uudenkaupungin seurakunnan aloitteesta Vohdensaaren ompeluseura
muutettiin 1970-luvulla nimeltään Hiun ja Vohdensaaren lähetyspiiriksi
tai sitten vain yksinkertaisesti Vohdensaaren lähetyspiiriksi. Paitsi
Vohdensaaren taloissa kokoonnuttiin myös Pirkholmassa ja Tammiossa. Kokoontumisia
oli talvikaudessa noin 8-10 ja mukana oli keskimäärin parikymmentä henkeä.
Kolehti kerättiin Suomen Lähetysseuralle muun muassa Thaimaan lähetystyön
hyväksi. Lähetyspiirin säilyneissä päiväkirjoissa luetellaan läsnäolijat,
esimerkiksi 1980-luvulla seurakunnan puolesta usein mukana olleita olivat
kirkkoherra Erkka Nurmi sekä pastorit Jarkko Juuti ja Sinikka van der
Meer.
Ompeluseurailtojen lisäksi lähetyspiirin toimintaa ovat
olleet myös osallistuminen joulumyyjäisiin sekä loppiaisena järjestetyt
laulutapahtumat seurakuntakeskuksessa. Seurakunnissa alettiin 1980-luvulla
järjestää Lähetystori-tapahtumia. Hiun-Vohdensaaren lähetyspiirikin oli
niissä pitkään mukana hyvällä menestyksellä. Samoin lähetyslounaisiin
on osallistuttu.
Vuoden 1989 toimintakertomus kertoo 1980-luvun lopun lähetyspiirin
toiminnasta näin:
Vohdensaaren Lähetyspiiri on kokoontunut kertomusvuoden aikana kahdeksan
kertaa. Osallistujia on ollut keskimäärin 20. Tammion leirikeskuksessa
järjestettiin kutsuilta 24.4.1989, johon toivotettiin tervetulleiksi mm.
lähiseudulle hiljattain muuttaneet. Lähetysilloissa on kertynyt kolehtia
yhteensä 1. 793, 00 mk. Syksyllä järjestettyyn Lähetystori-tapahtumaan
myös osallistuimme, josta oli tuotto 1.240, 00 mk.
Suomen Lähetysseuralle on tilitetty vuoden aikana 3.100, 00 mk.
|
|
|
Ompeluseurassa vuonna 2006.
|
Viime vuosikymmeninä ompeluseurojen järjestäminen on Vohdensaarella
kuten muuallakin taantunut. Vohdensaarella on viimeksi kokoonnuttu ompeluseuraan
vuonna 2005 kolme kertaa: Mailis ja Aaro Kinnalan, Pirjo ja Pertti Kinnalan
ja Urholassa Anne Kuusiston luona. Väkeä on kussakin illassa ollut mukana
noin 20 henkeä.
|