Ahvenet ja lohet uivat Vohdensaaren pihoilla ja pelloilla kuten koko Uudessakaupungissa vielä pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Meri levittäytyi pitkälle nykyiseen sisämaahan. Ensimmäiseksi nostivat päänsä meren tyrskyistä nykyiset Isoluodon ja Vohdensaaren kalliot, ne ovat nykyisin parikymmentä metriä merenpinnan yläpuolella eli alkavat tavoitella jo metsän korkeutta.

On selvää, että maan kohoaminen ei ole joka paikassa samanlaista. Näillä seuduilla maaperä nousee merestä noin 53 senttiä sadassa vuodessa eli noin puoli senttiä joka vuosi. Varsinkin lahtien perukoihin kertyy kuitenkin erityisen paljon uutta maakerrostumaa, joten yhteisvaikutuksena maan kohoaminen tällaisissa paikoissa on huomattavasti nopeampaa. Tässä tarkastelussa ja kartoissa ei ns. sedimentoitumista ole otettu huomioon, vaan puhutaan pelkästä perusmaankohoamasta nykyisten korkeuskäyrien perusteella.

Oheisessa Uudenkaupungin teknisen viraston karttaosastolla tehdyssä kartassa on Vohdensaaren seutua kuvattu neljänä eri aikana 2000 vuoden välein.

Vaalean sinisellä on merkitty nykyinen vesialue ja rantaviiva. Tämä kartta on kaikille tuttu tämän hetkinen tilanne, joten ei siitä enempää. Omat rantansa tarkasti tunteva kyllä huomaa, että varsinkin loivilla rantapenkoilla todellisuus ei aivan vastaa karttakuvaa, koska se perustuu paljolti ilmakuvauksiin, ja esimerkiksi todellinen rantaviiva ruovikoiden keskellä on vaikea määritellä.

Keltaisella on merkitty merenpinnan yläpuolella olevat maa-alueet ajanlaskun alun tienoilla, siis noin vuoden 0 eKr aikoihin. Se kertoo, että suurin osa nykyisestä maa-alasta oli tuolloin vielä veden alla. Kristuksen syntymän aikoihin nämä seudut olivat siis vielä ulkosaaristoa. Kylän keskusta oli melkein kokonaan merenpinnan alapuolella, vain Tokkerannan ja koulun kohdalla olevat mäet olivat jo silloin kuivilla, samoin Isoluodon laajahko ylänne ja Lepäistentien ja Kilkonpuhdin väliin jäävä nykyisinmetsäinen harjanne. Tammio oli sekin tuolloin melko kookas saari, pituutta sillä oli pohjoiseteläsuunnassa toista kilometriä. Jotkut muutkin nykyisistä saarista olivat kurottaneet kalliokupunsa merenpinnan yläpuolelle ja aaltojen huuhdottaviksi: Kaitun laki pilkisti jo merestä, samoin Pirkholman seudun korkeimmat kohdat muodostivat muutaman kymmenen metrin mittaisia kareja. Ruotsinluodon korkein yläosa muodosti sekin jo tuolloin kohtalaisen saaren tai luodon, samoin Kieronkallioiden seutu näistä itään. Tuskinpa näin pienillä saarilla saattoi tuolloin rautakautta elettäessä olla toimeentulon mahdollisuuksia, mutta kalastuksen tukikohtina ne hyvinkin saattoivat olla. Se olisi taas eri tutkimuksen aihe.

Sisämaahan päin mentäessä alkoikin sitten mantereisempi sisäsaaristo. Nykyisen Hiuntien itäpuolinen alue oli ajanlaskun alussa noussut merestä, samoin Uudenkaupungin korkeimmat kalliot nykyisen Kukonmäen tienoilla. Muuten kaupungin yllä lainehti aava meri eikä kaupungista ollut aavistustakaan.

Vihreällä on merkitty ne harvat kalliokluput, jotka ensimmäisinä ovat tällä seudulla kohottaneet lakensa merenpinnan yläpuolelle ja ulommaisiksi karikoiksi 4000 vuotta sitten eli noin vuonna 2000 eaa. Kartalla se tarkoittaa 20 metrin korkeuskäyrän seuraamista, eikä tällaisia kohtia alueelta monta löydy. Mutta ne ovat mielenkiintoisia kohtia, ne ovat seudun korkeimmat maastot ja niillä on ihminen päässyt ensimmäiseksi kävelemään ja saalistamaan.

Nykyisellä Vohdensaaren niemellä vain Isoluodon korkein kohta on ollut näkyvissä, mutta nimestään huolimatta tuolla luodolla ei silloin ole ollut mittaa sataakaan metriä. Keskellä merta ovat jäät ja aallokko pitäneet kasvillisuuden varmasti vielä kauan poissa silokallioilta. Nykyisin paikalla kasvaa metsä, eikä alueen korkeus enää kiinnitä erityistä huomiota.

Vohdensaarenkalliot ja Hiunkalliot ovat tuohon aikaan olleet jo hieman suurempia luotoja, mittaa on saattanut olla yli puolikin kilometriä. Sieltä on voinut löytää jo suojaisia maihinnousupaikkoja, jos niitä joku on tarvinnut. Kalastajat ja hylkeenpyytäjät varmaankin ovat voineet käyttää niitä hyväkseen. Myös Kieronkallion huiput kurkottivat merestä pieninä kareina nykyiseen Oksalanpäähän päin mentäessä. Uudenkaupungin kaupungin paikalla vain Kukonmäen huippu oli näkyvissä ehkä noin sadan metrin mittaisena luotona.

Entä 2000 vuoden päästä?

Uskaltaako joku miettiä, miltä seutu näyttää seuraavien 2000 vuoden kuluttua? Silloin ei taida merestä olla näillä seuduilla kuin muisto vain - ja Vohdensaari-nimi, jos sitäkään.

Jonkinlaisen kuvan tulevaisuudesta saa merikarttaa vilkaisemalla. Jos maan kohoaminen jatkuu samaa vauhtia, on meren pinta 2000 vuoden päästä noin 10 metriä alempana merenpintaan nähden Se raja on karttoihin merkitty erittäin selvästi, vähemmän kuin 10 metriä syvä vesi on kartalla väritetty keltaiseksi. Se on siis kahden vuosituhannen päästä kuivaa maata. Eikä Vohdensaaren tienoilla juuri muuta olekaan. Kaikki niemet, notkot ja saarelmat ovat kasvaneet yhteen ja umpeen, merta ei näy missään. Sääli, sanovat varmaan useimmat.

Tumman sinisellä on merkitty nykyisin yli 10 metriä syvät vedet. Uuteenkaupunkiin johtaa siis vuoden 4000 tienoilla kuitenkin nykyisen laivaväylän kohdalla kapea ränni aina Janhualle asti. Jos sen kriittisiä kohtia ruopataan, säilyy vesiyhteys satamasta avomerelle. Tästä suorasta ja kapeasta merenlahdesta on Vohdensaarelle päin vain yksi haara, joka ulottuu Kaitun ja Karilaisten väliin. Siihen sekin lahti päättyy. Uutta sataman paikkaa täytyy kaupungille ruveta sitä ennen hakemaan vaikkapa Lepäisten länsilaidalta Aaholman paikkeilta. Sieltä päästään syville vesille vielä pitkään.

Nykyisenä rehevöitymisen aikana maan kohoaminen saattaa nopeutua huomattavastikin. Myös kasvihuoneilmiö saattaa aiheuttaa lisää rehevöitymistä - mutta voi toisaalta jäätiköiden sulamisesta johtuen huomattavasti nostaakin meren pintaa, kuten on jo ajoittain tapahtunutkin.

Vanhoja karttoja

Kartat ovat mielenkiintoisia ja nykyisenä tietokoneaikana kaikenlaiset kartat ovat sähköisessä muodossa kaikkien saatavilla. Karttapalvelu on todella monipuolista.

Vanhatkin kartat ovat kuitenkin mielenkiintoisia. Vohdensaaren näkökulmasta on esimerkiksi huomattavaa, että 1600-luvun puolivälin vaiheilla kylä oli ilmeisesti huomattava taajama, koska Hans Hansson piirtäessään Vehmaan kihlakunnan karttaa tuolta ajalta pani kartalleen erityisesti pisteen kylän kohdalle ja nimen Wohdensari. Kovin moni muu paikka ei samaa kunniaa saanut, lähimpiä ovat Pietula, Oxlanpä, Stor birckholm jne. Tuolloin vastikään perustetun (1617) Uudenkaupungin nimestä taisi olla vielä epäselvyyttä, koska kartanpiirtäjä oli pannut varmuuden vuoksi rinnakkain Calais ja Nystad av Wasaburg.

Jokseenkin ylimalkaisesti Hans Hansson (tai Hannu Hannunpoika) karttansa piirsi. Siinä pannaan samaan pinkkaan Kairat, Tammiot, Rukkimaat ja Lepäiset, vaikka vettä niiden välissä oli tuolloin selvästi enemmän kuin nyt. Eipä se tainnut verollepanoa haitata eikä muulla väliä. Se oli Ruotsin vahvuuden aikaa, valtakunta oli suurimmillaan, hallitsijana Kristiina-kuningatar ja Turusta käsin hoitelivat Suomen asioita Per Brahe valtiollisella puolella ja Isak Rothovius kirkon asioissa, katolisuus oli hylätty luterilaisuuden hyväksi. Veroja ja miehiä tarvittiin Ruotsin sotia varten, mutta niskaan saatiin ennen pitkää venäläisetkin.

Toinen mielenkiintoinen kartta on selvästi merikartta, eikä tämän kirjoittajalla ole sen alkuperästä tarkkaa tietoa. Joissakin lähteissä samaa karttapohjaa sanotaan Gustaf af Klintin vuonna 1849 tekemäksi, mutta siitä kartasta puuttuivat tässä olevat venäläiselle maanmittaukselle tyypilliset matemaattiset kiintopisteet ja säteet. Kartta vaikuttaa toisaalta vanhaltakin, mutta "Enskär Fyr" ja Lökö "Båk" maininnat kertovat tuoreemmasta ajasta - ellei sitten vanhan karttapohjan päälle ole tehty uusia merkintöjä, päivityksiä, kuten nykyään sanottaisiin.

Vohdensaarta ei tässä kartassa ollenkaan mainita, mutta kyse onkin merenkulkijoiden työvälineestä. Kuitenkin Lepäinen mainitaan nimellä Leppistö, mutta sitäkin merkittävämpänä nimenä paikalla on Kylänmaa. Sitä nimeä ei enää kuule, mutta tuskinpa kartanpiirtäjä tätäkään nimeä on tuulesta temmannut. Tammio, Birkholm, Oxlanpää, Korrsaari, Oinassaari, Kuusisto ja Lökö (Lyökki) ovat paikoillaan. Ruotsinluotoa ja Ruotsinvettä ei mainita, mutta Velhovesi on saanut muodon Wetonvesi.

Kartat kertovat sitä enemmän mitä paremmin niihin perehtyy - niihin kätkeytyy määrättömän paljon tietoa ja näkemystä seuduista ja niiden elämästä.