Tammiolaisten ruokataloudesta ennen aikaan 19.4.2005 Sika suolattiin talveksi tiinuun. Siitä käytettiin kaikki osat. Suolet käännettiin, pestiin, liotettiin ja pestiin taas. Niistä tehtiin täyttämällä niin veri- kuin ryynimakkaroitakin. Isä ja sisko kilpailivat, kumpi saa peräsuoleen tehdyn makkaran, se oli rasvaisin ja maukkain. Sian päästä tehtiin syltty. Sorkista soppa. Maksa, sydän ja munuaiset keitettiin ja laitettiin suolaa, etikkaa, pippuria ja laakerinlehti liemeen. Sitä syötiin perunan kanssa tai leivän päällä. Munuaiset olivat parhaimmat.

Sen ajan sikoihin oikein yritettiin saada läskiä, mitä paksumpi kerros, sen parempi. Läskisoossi oli suurta herkkua. Kun miehet lähtivät talvella kivi- tai metsätöihin, leikattiin eväsleivän päälle suolassa ollutta läskiä keittämättä. Siinä oli se hyvä puoli voihin verrattuna, ettei se jäätynyt.

Maitoa ei viety meijeriin vaan se separoitiin. Ne, joilla ei separaattoria ollut, kuorivat kerman maidon päältä ja kermasta kirnuttiin voita. Äitinikin kirnusi kerran viikossa. Voista hän teki kilon paketteja, jotka hän kääri voipaperiin ja vei tinkiläisille kaupunkiin. Mielessäni vieläkin muistan kirnunpiimän, jossa pienet voinokareet uiskentelivat.

Viiliä tai niin kuin meillä sanottiin fiili, sitä tehtiin paljon. Jos oma oli varsinkin talvella päässyt loppumaan, haettiin naapurista ns. aluspiimä, sitä lusikallinen ja maitoa päälle ja happanemaan. Tai pilkkumiin aluspiimä ja kuorittu maito, pluttana, päälle, niin saatiin pitkää piimää, jota kesähelteillä käytettiin jopa janojuomana.

Meren äärellä kun asuttiin, oli kalastus melkein joka perhekunnalle ainakin ravinnonlisä, osalle ihan ammatti tai lisäansiomahdollisuus. Talvella oli taloissa suolasilakkaa tiinukaupalla, niistä tehtiin silakkalaatikkoa, suutarilohta tai keitettiin niitä perunoiden päällä (silakanperuna). Keväällä verkolla saatiin särkeä ja ahventa, jotka myös keitettiin perunan päällä, ja ateria oli valmis. Verkolla yritettiin saada myös siikaa, mutta jos sitä ei saatu, niin kelpasi lahna ja säynäväkin kraavikalaksi. Kun en itse koskaan kakaranakaan tykännyt kraavi (raaka) kalasta, niin minulle sen sijaan heitettiin kalanpala hiillokselle. Siellä se kypsyi ja maistui. Talvella kalaa pyydettiin iskukoukuilla, joilla saatiin haukea paistettavaksi tai madetta. Matikkasoppa oli suurta herkkua.

Myös jauhot olivat monessa taloudessa oman maan tuotetta. Kaupasta ei paljon tarvinnut ruokatavaroita ostella. Vain sokeria, suolaa, hiivaa, ryynejä, mausteita, kahvia yms. Muistan, kuinka kaupunkireissulla vanhemmat ostivat makkaranpalan, joka syötiin veneessä kotimatkalla, tai joskus sain sen kaupunkievääksikin. Se oli noin 3 -4 cm pala sipulimakkaraa, ja voi että se oli hyvää. Isoja sipulinpaloja. Nykyiset jahtimakkarat eivät ole mitään siihen verrattuna. Leikkeleitä ja juustoja ei silloin vielä leivän päälle osteltu.

Puuroa, velliä tai marjakeittoa oli joka päivä. Sanontatapa kotonani olikin: "joka toinen päivä puuroa ja soppaa"(lämmin puuro, eilinen soppa) "joka toinen päivä soppaa ja puuroa"( eilinen puuro ja uusi keitto). Velliä syötiin myös monta kertaa viikossa. Makaronivelli oli hieno ruoka, makaronit kun piti ostaa. Vellien ja puurojen suosio oli ymmärrettävä. Maito oli omasta takaa ja se oli edullista ja täyttävää ruokaa. Kalja- ja piimävelli olivat ruokia, josta en piitannut, mutta osalle ne olivat suurta herkkua. Kuivuneita leivänpalasia paloittivat sinne joukkoon ja hyvältä tuntui maistuvan.

Täytyy vain ihmetellä, kuinka edullisilla aineilla saatiin ennen aikaan niin vaihtelevaa ja maukasta ruokaa. Silloin olikin maito maitoa, voi voita ja kaikki aineet luomua ja täyttä tavaraa. Erikoisen hyvinä ruokina niiltä ajoilta muistan prossakan (perunalaatikon), pitkäpuuron, plätit (letut), vispipuuron ja äidin tekemän kakon (hiivaleipä), samanlaista ei saa enää mistään.

Marjoja poimittiin. Puolukat survottiin isoon puutiinuun, mistä niitä riitti koko talveksi. Välipalaherkku syntyi, kun puolukkaa, sokeria ja vehnä- tai perunajauhoja sotkettiin yhteen - hyvää. Kesällä marjaruokia tehtiin enemmän, jonkin verran hilloja ja mehuja keitettiin. Meillä oli Urholassa hyvä perunakellari, mutta hillot pakkasivat homehtumaan. Mutta home vaan kuorittiin pois ja hillo syötiin.

Muutaman kerran vuodessa leivottiin hapanleipää. Kakkoa oli aina. Lonkaa (vehnäpitko) silloin tällöin. Jouluksi tai muuksi juhlaksi leivottiin pipareita ja sokerikuivakakku. Lapsien ruoka oli samaa kun aikuisillakin. Aika pienille annettiin jo esim. kaffemosoa. Siinä kahvia, paljon kermaa tai maitoa ja sokeria muusattiin kuppiin. Karkkeja, keksejä yms. en muista mukulana paljon saaneeni, vaan ei niitä ymmärretty niin kaivatakaan. Karkin veroista oli, kun äiti kuori esimerkiksi raakaa lanttua, raaputti siitä veitsellä mossoa ja antoi suoraan suuhun. Tai kun suoraan hellan päälle laitettiin raakoja perunansiivuja paistumaan, taisivat olla sen ajan perunalastuja.